maanantai 20. lokakuuta 2014

Pari palaa iloa


 Täällä kelit senkun vain kolenee. Pakkasen puolella ollaan pääasiassa oltu viime ajat ja luntakin on sadellut jo useamman kerran. Maahan vain ei juuri vielä ole "lopullisesti" jäänyt. Se on jännä miten sitä ihan vasta tunsi ettei millään tahtoisi kesästä irti päästää, mutta nyt kun maa on muutaman kerran valkoisena meille näyttäytynyt niin ei millään malttaisi odottaa jo kunnon talvea! :D Kyllä se valkoinen maa ja kaunis maisema vain vetää mielen niin rauhalliseksi ja onnelliseksi.


Kahdesta eri blogista (kiitos!!) olen saanut tosi kivalta vaikuttavan 5 päivää 5 väriä -haasteen vaan nyt on harmiksemme kuulkaas niin, että meän huusholli on semmosessa kaaoksessa (remontti-), joten niin mukavan ja mielenkiintoisen haasteen on nyt vain hetki vielä odotettava. 

Ihan varmasti sen tässä ajan kanssa vielä teen

Kiirusta siis pitää niin kylppärirempassa kuin loppuviikosta juhlittavien 1- ja 7-vuotissynttäreiden suunnittelussa ja toteutuksessa.
Ja koska en osaa ilmeisesti olla aloittamatta jotain lisäprojektia ennen jokaikistä juhlaa niin onhan täällä sitten maalisutitela viuhtonut vielä kaiken muun lisäksi paikasta toiseen. Vähän niin kuin, että "koska koti on jo sellaisessa hävityksessä niin sama tehdä ja sotkea paikkoja vielä vähän lisää kun nyt kerran ollaan aloitettu".
Tunnistaako joku muu samoja piirteitä itsessään?

Ja ei sillä etteikö samalla kaaoksella menis kaikki (tai siis osa) muutkin, mutta kun tuo aika tuntuu olevan aina niin rajallinen eikä tiedä ehtiikö niitä ensimmäisiä hajotuksiakaan "korjata" valmiiksi... Huoh. Vaan minkäs sitä itelleen voi.
Ja toisaalta sekin, että kun vauhtiin pääsee ja motivaatiota riittää niin parempihan se on käyttää hyväksi :D Niitä ei-niin-aikaansaavia-aikojakin kun aina riittää...


Kiireen vuoksi siis tällä kertaa kuvat Instagramistani 
- paikasta, jonne voi ladata aina väliin sekasorron keskeltä pienen palan iloa.

Voikaa hyvin te kaikki täällä piipahtavat!
Mukavaa alkavaa viikkoa ♥

16 kommenttia:

  1. Voi, että on hyviä kuvia!
    Tsemppiä remppaan ja synttäreihin, varmasti keksit taas jotain ihanaa, kuten aina! ;)
    Mukavaa viikkoa ja toivoma, että lumi pian tulis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Sie ihana se jaksat/viitsit ja ehdit aina kommentoimaan ♥♥♥
      Tsemppiä tarvitaan, että saadaan koti kuntoon viikonlopuksi - ja ehkä jopa sinne omaan suihkuunkin pääsis piiiiitkästä aikaa :D
      Kiitos myös luottamuksesta :D vaikka tällä kertaa ei kovin suurensuuria suunnitelmia olekaan. Taitaa remppaväsy hiukan painaa ;)
      Ja ihana kuulla, että joku muukin jo lunta odottaa ♥

      Poista
  2. Heh, ajoittain niin kovin tuttu tunne minullekin tuo kaiken kaaoksen keskellä eläminen... :D
    Ja kun 'ei meillä muutakaan nyt ole' (mitä nyt ne pari alakerran jatkuvassa kaaoksessa olevaa työhuonetta/varastoa...) niin remonttimietteitä minullakin on olohuone-keittiö -akselilla, tapetointia ja maalausta, you know...niin ja sittenhän voisi vähän huonekaluja vaihtaa samalla...ja...ja...! ;)

    Reipasta viikon jatkoa sinne teille - pianhan me täältä tullaan juhlistamaan paitsi niitä päivänsankareita, niin myös ihastelemaan kättenne jälkiä <3

    Mielenkiinnolla odotan myös tuota alussa mainitsemaasi värihaastetta kohdallasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jes! En siis ole ihan yksin tämän "ominaisuuteni" kanssa ;) Ja kyllähän se vähän niin on, että sitä remppaa tehdään just sinne mitä silmä katselee eniten. "Poissa silmistä, poissa mielestä." (Vaikka tähän toki voi todeta myös, että ajan kanssa kyllä silmä tottuu keskeneräisyyteen ja rumuuteenkin... Huoh. Nimimerkillä: kokemusta on pian parin vuoden ajalta.)

      Onneksi pian nähdään! ♥♥ Ja toivottavasti tosiaan on sitten jotain VALMISTA näytettävääkin ;) Hehe!

      Poista
  3. Voi tuliskin jo lunta! Samoja piirteitä täällä havaittavissa, mies valittaa, että aina aletaan remppaamaan ennen jotain juhlia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!!! ♥ Ihana kun täällä on muitakin, jotka lunta jo odottelee. Ja niiiiiiin helpottavaa kuulla myös se, että joku muukin saa puhtia ennen "deadlinea" eli juhlia hoitaa rästiin jääneitä hommia pois alta ;) Ei niitä kaiketi tulis koskaan muuten tehtyä... :D

      Poista
  4. Oikea talvi on kyllä ihanaa ♡ Melkoinen vauhti tuntuu siellä olevan päällä, mutta rautahan pitää takoa kun se on kuumaa! :-D Mukavaa viikon jatkoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!!! ♥♥♥ Ja itse juuri sitä valkoista valaisevaa maisemaa kaipaan :)
      Ja höh täällä mitään kovaa vauhtia ole. Tai no ehkä tällä viikolla ku oikeasti alkaa tulla kiirus :D Kääks! Mutta se kyllä on niin totta, että on ilähes fiksua tarrata kiinni inspiraatiopuuskasta :) sitä kun voi joutua sitten taas odottelemaan tovin...
      Ihanaa viikkoa Minna!

      Poista
  5. Haha, mullakin on aina monta rautaa tulessa ja stressiä pukkaa, tuleeko mikään valmiiksi ikinä ...;D
    Mutta ihanalta näyttää siellä jo nyt! Noi laatat, mä niin haluaisin vessoihin. Mutta täällä on perustylsät, vasta laitetut. Plääh!
    Odotan innolla lisäkuvia. Tsemppiä sinne remppaan ja juhlien järkkäämiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Hyvä kun löytyy vertaistukea täältä ♥ Ja samaa pohdin minäkin usein - että tuleeko mikään koskaan valmiiksi asti :D Ja jos tulee, niin onko jo aika uusia - onko maku jo muuttunut / silmä kyllästynyt..? :D Pelottavaa ;)

      Ja vitsit tuo on niin harmillinen tilanne, jos on aika vasta rempattu jokin niin ei kehtaa sit uudelleen tehdä. Meillä siinä mielessä sitä "onnea", että kaikki täällä oli sen verran "kaameaa" ja huonokuntoista niin ihan surutta sai/saa uusia kaiken.

      Kiitos ihana tsemppisanoistasi! Ne merkkaavat todella ♥

      Poista
  6. Heippa pitkästä aikaa!

    Ihana kuva teidän ruokatilasta!

    Kuulostaa just niin tutulta, kaikki mahdolliset jutut samoilla sotkuilla ;o)
    Ihanat laatat! Mä edelleen vaan haaveilen kylppäri/kodari rempan aloituksesta....sitä kun en itse/yksin uskalla tehdä.

    Pakkasterkuin -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana -K-! ♥ Pahoitteluni tästä niiiiiiiin viivästyneestä vastauksestani.
      On ilo lukea kommentti juuri sinulta. Ja mukava kuulla, että muuallakin levitellään paikat kerralla aina kunnolla :D
      Kylppäriremppaa täälläkin odoteltu aina muutosta lähtien. Vihdoin alkaa loppu häämöttää. Huh!

      Poista
  7. Tulin vastavierailulle ja minkä ihanan blogin löysinkään :)
    Uusi lukijasi ilmoittautuu.

    VastaaPoista
  8. Kyllä vaan, sanoo tämäkin uusi lukija! Remppa on käynnissä lisäsiivessa, mutta silti täältä päätalostakin löytyy yllättävästi sitä sun tätä rempattavaa... Työn alla siis sitä sun tätä, mutta onneksi moni projekti on jo valmistunut!
    Oletkos muuten tehnyt itse tuon betonilehden? Se on ihana! Terkuin yksi betoniin hurahtanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Nonna! Ihanaa kun löysit tiesi tänne ♥
      Ja kiva kuulla, että sieltä löytyy sielunsiskoja mitä tulee näihin remppahommiin ;)
      Betonilehteä en ole tehnyt itse vaan tämän olen saanut tädiltäni. Aikomuksena on kyllä ollut räpiä betonin kanssa moooooonia kertoja, mutta ehkä sitten ensi kesänä. Mies on vähän puhunut yhden tason teosta betonista, joten voisin siinä samalla puuhailla omia juttujani :D
      Betoni on kyllä ihan mielettömän hieno materiaali! ♥

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.