perjantai 19. joulukuuta 2014

Tuliaisia


Viikko lomareissun jälkeen on hurahtanut vauhdilla.
Miten aika näin rientääkään(?) Enää viisi neljä yötä jouluun!


Loma pikkumiehemme kanssa oli todella onnistunut. Oli ihana päästä pitkästä aikaa vähän reissaileen.
Tallinnassa kävin siskoni kanssa kurkkimassa joulun tunnelmia ja pääsinpäs myös joulutorilla nauttimaan kuumaa (aikuisten) glögiä.
Helsingissä tapasin vanhoja ystäviäni, vierailin Nukke- ja Nallemarkkinoilla vanhalla ylioppilastalolla, kiersin jouluostoksilla ja ihan vain katselin kaikkia niitä ihmisiä pääkaupunkiseudun vilskeessä ja hyörinässä :D Ja mikä parasta: seurusteltiin ja nautittiin siskojen kanssa yhdessäolosta viikon verran.

Pokkarikamerani unohdin ottaa reissulle mukaan, joten kännykän kuvilla oli pärjättävä. Instagramin seuraajilleni laitoinkin tuolloin muutamia kuvia nähtäville tunnelmallisesta Tallinnasta.

(Tämän postauksen kuvituksena omia tuliaisostoksiani.)

[ Sika- ja lammasenkelikoristeet, Stockmann. ]
[ Keramiikkatalolyhty, Tallinnan vanha kaupunki. ]

Vaikka loma oli ihana ja kovin onnistunut, en ehkä ensi vuonna ainakaan ihan noin pitkästi tahdo olla pois kotoa juuri joulukuussa. Tai ainakin tuntuu etten ole joulunlaitosta saanut ihan kunnolla kiinni, kun en ole täysin ehtinyt kaikkea ajan kanssa.
Harrastukset nyt kuitenkin jäivät tauolle ja neidin koulukin juuri loppui, joten on aika vihdoin lomaan ja kaikkeen! (Jos vain flunssa antaa periksi...)

 
[ Muki, Indiska. ]
[ Sukat, H&M. ]

Tänään (perjantaina) hyökkäsimmekin lasten kanssa aamuisen koulun joulujuhlan jälkeen piparitaikinan kimppuun ja saimmekin monta pellillistä jouluisia pikkuleipiä huomiselle koristeltavaksi.
(Suunnitelmissa itselleni mahdollisesti myös joululahjavalvojaiset :D )

Iloa lauantaihin & ihanaa loman alkua moneen kotiin!

4 kommenttia:

  1. Mukavaa että reissu oli onnistunut! :-) Ja niin söpöjä tuliaisia... <3

    VastaaPoista
  2. Kiva että reissu onnistui ja oli kivaa, nyt on mukavaa nauttia kodin joulusta!
    Ihanat tuliaiset!!
    Mukavaa lauantaita, pian on joulu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On mukava käydä reissussa, mutta ehkä on vielä ihanampi taas palata kotiin. Ja varsinkin juuri näin joulun aikaan joulujuttuja jatkamaan ♥♥

      Totta: joulu on IHAN just. Jaiks ;)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.