tiistai 28. tammikuuta 2014

Keep Calm And Write A Blog

Hauskassa Tigerin kangaskassissa säilytän virkkauslankojani :D
Blogeissa kiertelee kiva haaste, jossa kuuluu vilautella lukijoille omaa bloggauspistettään.
Itse en ole kyseistä haastetta kylläkään saanut, mutta ajattelin nyt kuitenkin omani teille näyttää
- sopivasti tähän työhuoneen esittelyn jatkoksi :)
Eli hyvin simppelissä paikassa blogiani kirjoittelen; ihan vain Ikean Hemnes-klaffilipaston pöytätasolla.
Ja kovalla tuolillakin istun, heh. Ei siis mikään laiskanlinnaunelma ;) Mieluusti kyllä siirtyisin johonkin pehmeän sohvan tai nojatuolin uumeniin, mutta sellaisia meiltä ei (ainakaan vielä!) löydy.
Tämä klaffipöytä oli ehdoton (jo tilanpuutteenkin vuoksi), mutta myös jotta tarpeen tullen saan keskeneräiset projektit ja siitä syntyneet sekasotkut katseilta piiloon.
(Toki tähän kuvaukseen järjestelin pöydän ihan erityisesti, koska kuka nyt sekaista pöytää tahtoisi katsoa?) ;)
Yläkaapista välillä kaivan esille ompelukoneen, ja silloin läppäri joutaa hetkeksi sivuun.
Tämä taulu on aivan erityinen - arvaattekin varmasti miksi! :D
(Kuva löytyy googlettamalla.)
Että tämmöistä tällä kertaa :)

Mukavaa viikon jatkoa ihanat!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Muotinäytös


Olen koukussa - nimittäin virkkaamiseen ;D Ja mie nautin niiiiiiiiin paljon.
 Näitä pikkuvaatteita tulee nopsaa - lähes yksi illassa. Ja ideoita tulee sekä jatkokehittelyä tapahtuu koko ajan.
Virkkausinto on siitä omalla kohdallani hauska, että se aina tulee ja sitten menee
- kunnes taas jossain vaiheessa jälleen nostaa päätään.
Ja minun kohdallani tämä koukutus on siis yleensä "pahimmillaan" aina juuri tässä alkuvuodesta.
Talvella piemeine päivineen ja pakkasineen sekä kotona kykkimisellä lienee osuutensa asiaan.
Enkä valita yhtään! ;)
Pocahontaksen mekon ohjeen löysin Facebookin ryhmästä "Disney Animator nukenvaatteet". (Kiitos Päivi!)
Meridan takin ja Tähkäpään balettimekon tein ja suunnittelin virkatessa.
Kaikki langat: NOVITA miami

"Aina on lupa uneksia.
Aina on lupa haaveilla.
Aina on Miami."
(Hauska teksti lankavyyhdissä.)

perjantai 24. tammikuuta 2014

Työtila

 
Työtila tai "työtila".
Tila, jossa siis istutaan lähinnä tietokoneiden ääressä - ja joskus askarrellaan ja ommellaan (mie siis lähinnä).
Tapetti - Esta Home / Belle Rose Linnut
 
 Tämä lintutapetti vei silloin hiukan reilu vuosi sitten minun sydämeni, kun tapetteja kotiimme valitsin.
En kuitenkaan millään meinannut keksiä mihin tätä laittaisin ja meinasin jopa hylätä pitkäaikaisen haaveeni vessan tapetiksi tämän vuoksi. Loppujen lopuksi keksin "tunkea" tätä tapettia sitten seinällisen tänne työtilaan - makkarin "jatko-osaan".
Joten vessa sai sitten sen tapetin, jota sinne tulevaan omaan kotiimme olin vuosia suunnitellutkin :D Paljastan joskus myöhemmin mistä tapetista on kyse...
 
 Ja Ikean Hemnes-kalusteilla jatketaan täälläkin laatikkolipaston (vas.) ja klaffilipastokaappisysteemin (oik.) verran.
Nopeasti ja suht edullisesti oli jotain silloin saatava. Ja ihan ok:t nämä nyt on.
 Ensimmäistä työtilan ja makkarin järjestystä en ehtinyt kuvatakaan tänne. Aiemminhan tästä huoneesta ei päässyt kulkemaan lävitse (- nyt pääsee siis keittiöstä lastenhuoneeseenkin ilman, että tarvitsee kiertää eteisen kautta). Oikeastaan vain kampauspöytäni ja vaatekaappimme vaihtoivat paikkoja + tuo klaffityöpöytälipastoni ja vaatekaappi olivat selät vastakkain, millä tavoin tilat olivat selkeästi rajatut eri huoneiksi.
Täältä voi käydä kurkkaamassa miten järjestys oli aiemmin makkarista käsin.
Ja tässäpä lopuksi kuva vielä miehen ikkunapaikasta ;)

***
Tilan tulevaisuudesta:
meän makkari ja työhuone on täällä vain välipysäkillä, sillä ajatuksena meidän vanhempien on "majoittua" vintille jonain päivänä.
Tästä huoneesta on suunnitelmissa tehdä pojillemme yhteinen huone, joka todennäköisesti sitten joskus pienten miesten kasvaessa jaetaan kunnolla kahdeksi eriksi.

 ***
 Ihan pian esittelyssä bloggauspisteeni - eli kurkataan tuohon klaffilipastoon ;)
P.S. Kuvien laatu ei nyt taas oikein meinaa olla tarpeeksi tasokasta, mutta tietäisittepä kuinka hämärällä nämä on todellisuudessa otettu.. Huh. Nooh, ensi kerralla taas koitan vähän petrata ja kaivaa sen jalustankin tarpeeksi ajoissa esiin ennen kuin kutsuhuuto käy... :D
(Näin blogataan ja kuvataan vauvaperheessä, hih!)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Beigeä, harmaata & valkoista

Siinä meidän lempivärit - ripauksella vaaleansinistä
Vaatteet ovat pääosin vanhoja - omia ja lasteni sekä monet toki ovat myös siskojeni lapsilta lainassa.
Ja ihan uuttakin vaatetta ollaan tietysti saatu vielä lahjaksikin :)
Huomenna onkin tämä pienin murusemme jo 3kk!
Suloinen tähtitoppapuku (Name it, siskoltani siskontytöltä lainassa) on ihan viimeisiä kertoja päällä - alkaa jo olla melko ahdas pukea ;)
Suloisen lakin on serkkuni kutonut esikoiselleni aikoinaan. Ihan paras malli!
Kiinnitin jo tuolloin lakkiin koristeeksi Cernit-massasta valmistamani karhunapin.
 
Alunperin ennen vauvan syntymää blokkasin pikkuvaatteita vain näissä unisex-väreissä meille
(emme siis tienneet tästä kolmannestakaan kumpi meille olisi tulossa)
ja vanhempieni luo jätin valmiiksi kaksi pussillista: toisessa sinisävyisiä ja toisessa vaaleanpunaisia vaatteita.
Ajatus oli, että on sitten näppärä vain käydä hakemassa toinen pusseista kun vauva on syntynyt ja sukupuoli tiedossa. Nooh, toki poikienvaatepussin sieltä hainkin, mutten kyllä kovin montaa loppujen lopuksi ole näistä vanhoista käyttöön ottanut.
Jotenkin silmä oli niin viehättynyt näistä tutuista ja turvallisista väreistä; beige, harmaa & valkoinen.
(Helppo yhdistellä vaatteita kun kaikki passaavat yhteen. Tätä filosofiaa suosin myös omien vaatteitteni kanssa.)
Meillä on siskojeni kanssa kaikki lapsillemme pieneksi käyneet vaatteet vanhempiemme luona varastoituina, ja sieltä sitten saa jokainen käydä aina vaihtamassa sopivankokoista "uutta" tilalle.
Serkuksia on kuusi, tasaisesti kuuden vuoden sisään syntyneitä,
joten muotikaan ei juuri ole tuossa ajassa hirmuisesti ehtinyt muuttumaan. (Minulla serkuksista kaksi vanhinta ja nyt myös tämä nuorin.)
Vaikka toki meillä siskoilla on kullakin tietyllä tapaa hiukan toisistamme poikkeavat maut, mutta onneksemme vaatteita on sen verran kertynyt jo, että on vara valitakin ;)
 Ensimmäiset vaatteet (koon 56cm) ovatkin käyneet jo pieneksi meidän nuorimmalle miehelle. 62 senttiset ovat nyt käytössä ja pian pitäisikin pyörähtää vanhempieni luona hakemassa kaikki 68-kokoiset lisäksi :)
En vain millään usko, että isompia vaatteita on näin kattavasti samaa väriskaalaa, joten söpönen babyvärilinja ei harmikseni enää todennäköisesti näin täydellisenä jatku... Toki sekin tosiasia on, että valinnanvara muutenkin poikienvaatteiden kohdalla pienenee, koska serkuksista on vain 2/6 miespuoleisia.
 
 Nämä pienet vaatteet ovat niin suloisia  
Mielestäni puhtaan pyykin kuivumaanlaittokin on niin mukavaa ja vaivatonta näillä minivaatteilla :D

maanantai 20. tammikuuta 2014

-32,5*C

Eilisen päivän piti pakkasta -30 asteen tuntumassa ja illalla olikin jo nukkumaanmentäessä mittarissa melko pysäyttävä lukema; -32,5.
Hrrrrrr.
Hirret paukkuu iloisesti ja sisällä on kaikesta talven kylmyydestä huolimatta hyvinkin mukavaa.
Clas Ohlsonin iiiiiiihanat betonikynttilänjalat.
Ollaan keksitty kaikkea sisätouhuamista ja tehtykin lasten kanssa pääasiassa vain kivoja juttuja:
leivottu, herkuteltu, luettu kirjoja ja askarreltukin hiukan.
(Jos viime vuonna tammikuu meni kovasti remonttia huhkiessa, nyt ollaankin pääasiassa juuri vain oltu ja nautiskeltu.)
Leivinuunia ollaan lämmitelty ahkerasti ja hyvin onkin pysynyt tämä 115-vuotiaamme lämpimänä.
Vessa tosin, pyykkituvan ja eteisen ohella, on melko viileähkö paikka näillä pakkasilla, mutta siihenkin ollaan jo totuttu - ja eipä tee juuri mieli jäädä sinne "asustelemaan". Meillä vuotaa kylmää näihin tiloihin rakentamattomalta/eristämättömältä vintiltä ja porstuasta. Väliovilla ollaan rajattu nämä "asutut" ja "asumattomat" osat talostamme.
Toivottavasti tuo lämpötilaongelma korjaantuu tulevaisuudessa kun vinttiä aletaan lämpimäksi rakentaa.
Hyasintit ovat kukkineet ajat sitten ja kukkavarret poistettuani jätin kasvit vielä ilahduttamaan vihreydellään
- vielä sen ajan ennen niitä varsinaisia kevätkukkasia.
Itsetehtyyn keramiikkakulhoon asetellut ent. adventtikynttelikön kynttilätkin vetelevät viimeisiään. Karhut ja kävyt sopivat tähän asetelmaan mukavasti sammaleen sekaan.
Nämä kolme telmivää karhua muistuttavatkin sopivasti omia pikkuisia touhuajiamme
- ja tästä päästäänkin yhteen lempikirjaamme: Sam McBratneyn 'Kaikki ovat yhtä rakkaita'.
 
Kirjassa kolme nallesisarusta mietiskelee kuka mahtaa olla se paras ja rakkain pentu vanhempiensa silmissä :)
Ihanan kirjan olen saanut vuosia sitten omalta äidiltäni.
 
 ***
Maisemat ovat olleet näillä pakkasilla hyytävän upeita - vaikka ollaankin niistä lähinnä täältä pirtistä päin nautiskeltukin.
Nyt ulkona on lauhtunut yön aikana, ja pakkasta onkin enää -15*C.

Työ-/makuuhuoneessakin on hiukan taas tapahtunut muutoksia ja eräs koukuttuminenkin on jälleen tapahtunut perinteisesti näin vuoden alun kunniaksi. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää.

Mukavaa viikon alkua jokaiseen kotiin!

torstai 16. tammikuuta 2014

Fantastic Plastic

Täällä ollaan jälleen. Blogitaukoa on ihan huomaamatta tullut useampi päivä. Niin tämä aika menee.
Valaistuneet päivät ovat antaneet mukavasti lisäenergiaa, ja tämä rouva on käyttänyt sen kodin kaappien järjestelyyn ja ylimääräisen kaman karsimiseen.
(Hyvää inspiraatiota tavaran hävitykseen saa aika hyvin noista himohamstrausohjelmista, joita telkusta tulee monelta kanavalta.)
Ihan kaikkeen ei ole riittänyt sitä aikaa ja intoa kuiten mullakaan;
pyykit ovat saaneet kuivua useamman päivän ihan rauhassa ja imurikin on pyörinyt jaloissa ja edennyt suunnilleen päivävauhtia huoneesta toiseen - pian alkaneekin jo siis uusi kierros...
Kodin järjestelyssä lasten pikkulegot saivat myös paremman säilytysratkaisunsa.
(Valkoisen ja ison harmaan laatikon tilasin Stockmannilta joulun alla, kun siellä oli ilmaiset toimituskulut. Sininen ja punainen on puolestaan ostettu useampi vuosi sitten Cittarin poistokorista parin euron hintaan.)
Suuret legopalikat ovat mielestäni hauskoja ja kivannäköisiä, vaikka hintavia ja muovisia ovatkin...
Lastenhuoneessa saa vähän revitelläkin ;)

Vaikka muoviset jutut/lelut eivät ole hirmuisesti muuten mieleen,
niin legot ovat kyllä meidänkin perheen suosikkeja!
Pojalla on peruspikkulegoja (City yms.) ja tytöllä Friendsejä - kuinkas muutenkaan.
Mitään isompaa kunnon rakennusta meillä ei vielä olekaan ja lasten kanssa ollaankin yhdessä kuolattu tätä(!)
Hinta vain on melko suolainen...
Helmikuussa noita luulisi löytyvän Suomenkin kauppojen hyllyiltä. (Mm. täältä voi lukea aiheesta suomeksi lisää.)
Simpsonien talosta haaveilun keskellä rakennettiin lohdutukseksi lasten kanssa peruspalikoista kahvila legoukkeleille ja -eläimille :)

***
P.S. Mikä tässä Bloggerissa on vikana kun kuvat on ihan sumeita?! :( Muistelen lukeneeni, että monella muilla samoja ongelmia... Ikävää tämmöinen.