maanantai 23. maaliskuuta 2015

Le Sac en Kraft Brun


Tuuli Valkoinen Lautturi -verkkokaupasta otti minuun ilokseni yhteyttä blogiyhteistyön merkeissä. Sain valita jotain hänen nettisisustuskaupastaan ja lopulta päädyin monien ihanuuksien seasta ranskalaisen be-polesin uutuuteen eli tähän kuvissakin näkyvään 
Le Sac en Kraft Brun -paperipussiin.
Minulla on myös sarjan valkoinen (hiukan pienempi) pussi ja olen tykännyt siitä todella paljon. Ajatuksena on ollutkin siis hankkia myös tämä puolet suurempi ruskea pussi meille - monenlaista tilausta kun tälle on ;). Olen siis hyvin iloinen ja kiitollinen, kun tämä tarjous tuli minulle vastaan.


Kotona mattojen virkkausta odottavat ontelokudekerät saavatkin tästä suuresta paperipussissa oivan säilytyspaikan. (Hain näitä kuteita viime viikolla oikein kunnon erän.) Pussi on muuten todella kestävänoloinen ja siinä onkin jopa neljä kerrosta. (Paksumpi ja tukevampi siis kuin valkoinen pussi.)
Pidän tästä pussista erityisesti sen ulkonäön vuoksi, mutta myös siksi, että se on valmistettu kierrätetystä paperista.
 

Tätä nurkkausta ette ole meän pirstistä vielä nähneetkään, mutta tässä se nyt tulee pikaisesti esiteltyä samassa. Mies on "vinkunut" tätä Ikean nojatuolia ja rahia itselleen, ja jokin aika sitten tämä parivaljakko löytyikin mukavaan alennushintaan Ikeasta, joten haettava se siis silloin oli - vaikkakin sen määränpää on sitten joskus hamassa tulevaisuudessa vintillämme.
Pirttiin se kuitenkin nyt sijoitettiin odottelemaan ja minun käsityöpaikaksihan se vähän niin kuin on muodostunut. Seuraavaksi siis aikeissa mulla on virkkailla mattoja eli jos blogi ei päivity tiedätte mitä puuhailen :D hehe.

  Tämä pussi oikein innosti ja inspiroi sisustamaan, joten kokeilin kuvata pussia myös parissa muussakin paikassa (joihin se siis sopisi myös vallan mainiosti!)
Pirtissämme meillä on tämä valkoinen yksilö (vuoden vanha), jossa olemme säilyttäneet suurta riisisäkkiä. Tähän suurempaan ruskeaan pussiin voisin keksiä täällä pirtissä vaikka paperin-, pahvien- tai pullojenkeräyspisteen - miksei vaikka haloillekin tai...

...siitä voisi olla vaikkapas kivaksi säilytyspaikaksi ylimääräisille tyynyille ja torkkupeitoille.

Makuuhuoneessa toimisi myös esimerkiksi sellaisten vaatteiden/asusteiden/asioiden säilytykseen, joita ei tarvitse jatkuvassa käytössä.
Tai vaikkapas sängyn petausvaatteiden yösäilytykseen kävisi myös.


Lastenhuoneessa voisi pussia hyvin mielellään käyttää esimerkiksi pehmolelujen tai muiden lelujen säilytykseen ja piilottamiseen ;).
Työhuoneessa voisin tähän laittaa kaikki lahjapaperit yms. sekä ylijäämätapettirullat. Suuren kukan ruukkuineen tähän voisi myös "istuttaa".
Ideoita kyllä riittää!

Jännällä jään seuraamaan saavuttaako tämä ruskea pussi yhtä suuren suosion kuin valkoinen pikkusisarensa. Toivon kovin, että tämä pussiperhe vielä jatkaisi kasvamistaan, sillä ainakin musta (valkealla tekstillä) ja harmaa olisivat myös aika kivoja. Ehdottomasti hankkisin myös sellaiset.

Le Sac en Kraft Brun -pussi on muuten Valkoisen Lautturin kuukauden tuote nyt maaliskuussa, joten teillä on vielä viikko aikaa hankkia kivalla alehinnalla kyseinen pussi itsellenne. Itselläni tekisi melkein mieli hankkia toinen moinen; on niin yksinkertaisen kaunis ja niiiiiin monikäyttöinen ♥.
(Pssst! Kaunista valkoista pussia saa valikoimista toki myös.)

Valkoinen Lautturi löytyy myös Instagramista nimimerkillä @valkoinenlautturi. Sitä kautta saa näppärästi tiedon uusista tuotteista kuten myös tarjouksista yms. Tätä uutta, tämän vuoden tammikuussa avattua, sisustamisen verkkokauppaa pyörittää kahden lapsen äiti, joka kasvattaa nettiputiikin tuotevalikoimaa pikkuhiljaa laajemmaksi. Nyt kuitenkin myynnistä löytyy jo monia suosikkejani, joten suosittelen kurkkaamaan tarjontaa.

Sisustusinspiraatioterkuin,
H

[Blogiyhteistyö Valkoinen Lautturi -verkkokaupan kanssa.]

22 kommenttia:

  1. Kaunis pussi ja ihania kuvia olet ottanut <3 sopii teille kyllä niin täydellisesti!

    VastaaPoista
  2. Tuollaisen valkoisen paperipussin voisin huolia meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin kivoja!? :D Valkoista pussia löytyy myös Valkoisen Lautturin valikoimasta ja taitaa tulla jopa vain kirjeen hinnalla kotiin :).

      Poista
  3. Ihana pussukka, voisin kotiuttaa meillekin:)
    Ja tuossa kyllä voi säilyttää melkein mitä vain...

    Oi, mitä herkku värejä sulla siellä oli nuissa ontelokuteissa, tullee kyllä upeita mattoja!
    Mieki hommasin vuosi sitten kuteita, muttei mulla onnistunu virkkaus, olen niin pöhkö nuissa käsityö hommissa, virkatuista matoista tykkään kyllä tosi paljon!!

    Meillä satanut yön aikan lunta monta senttiä:(
    Kivaa päivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Kaunis ja käytännöllinen - mitä muuta voi kaivatakaan? :D

      Itse olen virkannut mattoja pari kappaletta - meillä niistä on vain yksi. Lastenhuoneeseen on saatava jokin isohko matto ja näistä sen nyt sitten on tultava! :D Istutaan joskus iltaa niin mie opetan. Virkkaus on kyllä todella helppoa kun sitä hiukan jaksaa opetella alkuun. Mulla alkaa nämä jutut tuleen jo selkärangasta - sen verran on jo tullut virkkailtua. Tykkään hommasta niin kovin! ♥ Ja tosiaan: tällaiset matot vielä valmistuvatkin melko sukkelaan.

      Lunta on tullut tännekin muutaman päivän aika varmaan helposti sen kymmenisen senttiä. En kyllä tykkää yhtään. Onneksi nyt taas aurinko tuli esiin joten ehkä vielä sulavat yhtä nopeaa kuin tulivatkin ;). Ja sitähän sanotaan, että "uusi lumi on vanhan surma".

      Poista
    2. Minäkin ilmoittaudun samaiselle virkkauskurssille!! ❤😊👍

      Poista
    3. Voi kun oliskin kiva!!! Istua iltaa ja virkkailla mattoja. Juttua varmasti riittäisi! :D Matotkin varmaan valmistuis siinä ihan itsestään... Mie olen mukana, jos te olette! ♥

      Poista
  4. On teillä kyllä nättiä ja superkiva pussi!

    VastaaPoista
  5. Kätsyn oloinen pussi ja niin kauniskin! Te oottekin hankkineet juuri tuon samaisen nojatuolin, mihin me miehen kanssa molemmat tykästyttiin. Harmi kun harmaa ei passaa yhtään meidän olkkariin ja ne muut värit ei oikein iskeneet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juurikin niitä pussi on :D.
      Ja mie kun uskoin, että juuri tämä nojatuoli sopii sisustukseen kuin sisustukseen. Se on kyllä tosi kiva. Miettikäähän vielä kerran: joskos sen laittais sopimaan? ;) ♥♥♥ Ja niin totta: muut värit eivät kyllä iskeneet meihinkään.

      Poista
  6. On kyllä nätti pussukka ja sopii teille tosi hyvin. Varmasti mukava tehdä yhteistöitä, mutta minua taas markkinointi- ja myynti-ihmisenä ottaa nämä blogiyhteistyöt päähän, kun tuntuu että nykyään yrittäjät haluavat saada ilmaista mainosta ja helpolla, ja hyväksikäyttävät bloggaajia aivan surutta. Se on nyt tämän ajan trendi, että yrittäjät ulkoistaa mainonnan muille.

    Vaikka se ei tietenkään bloggaajasta semmoiselta tunnu, mutta näin ulkopuolisena se siltä hyvin usein näyttää. Yritys saa aivan valtavasti rahallista ilmaista mainostusta ja upeita kuvia, ja yhteistyön toteuttaja saa korvaukseksi jonkun ei-niin-arvokkaan-tuotteen. Jos miettii vaikkapa mainostilaa lehdissä niin olisit aivan hyvin voinut valita tuotteita vähintään 200-300 euron edestä.

    Varsinkin nyt laman aikana ja kun puhutaan siitä, miten monet yrittäjät palkkaavat osa-aikaisia, harjoittelijat tekevät työt tai palkkatuetut niin tämä valitettavasti minusta ainakaan ei ole hyvä suuntaus mainonnan suhteen. Blogiyhteistyöt vie töitä muilta ja toisaalta yrittäjät hyötyvät paljon enemmän suhteessa mainonnan toteuttajaan.

    Pahalla en tätä sano, mutta olen jo niin monta vuotta seurannut tätä blogimaailmaa (yli kymmenen vuotta) ja tulee itselle paha mieli, kun yksi jos toinenkin kirjoittaja on maksettu. Voit toki jättää poistaa tai jättää kommentin julkaistamatta, mutta kun näitä yhteitöitä saa lukea yhdestä jos toisesta. Se vie vähän sitä ideaa bloggaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei vain Quu ja kiitos kommentistasi. Kyllä ymmärrän hyvin asiasi ja pointtisi ja sen miksi tuntuu pahalta. Omalla kohdallani (viiden vuoden bloggauksen aikana) olen saanut kaiken kaikkiaan kolme yhteistyötarjousta, joihin kaikkiin olen mielelläni tarttunut, kun ovat olleet itselleni mieluisia. Näistä yhteistöistä kaksi ovat olleet paikallisia (pien)yrityksiä täältä pienistä kaupungeista (Torniosta ja Haaparannalta) ja tämä tuorein nyt sitten ihan uusi, juuri aloittanut, yritys Keski-Suomesta. En ole itse näistä yhteistöistä kyllä yhtään huonoa omaatuntoa kokenut.

      Toki nurjat puolet näissä bloggaajien kirjoitukissa on. Senhän nyt tietää jokainen. Ja niin se tahtoo maailmassa muutenkin mennä, että kun toiselle kumartaa, toiselle pyllistää. Toimii sitten miten vain. Blogit ja lehdet kuitenkin ovat ihan eri maailmansa mainostusmielessä. Ja miksei tätäkin postausta voisi ajatella paremminkin juuri tuotearvosteluna kuin suorana mainontana? :)

      Tästä postauksesta kerrottakoon sen verran, että olisin pussin joka tapauksessa meille ostanut ja todella suurella todennäköisyydellä myös siitä postauksen tehnyt. Ja ihan ilmaiseksi. Niin kuin kautta blogihistorian olen tuotteita ostellut ja täällä niitä esitellyt yhdessä muiden tuotteiden kanssa osana kotiamme ja sen sisustusta. Joten en pannut yhtään pahakseni sitä, että pussin sain ihan ilmaiseksi ja muutenkin kun mielelläni aina kerron mistä mitäkin olen hankkinut.

      Jokaiseen blogiyhteistyöhön en todellakaan lähtisi minäkään, tosin todella vähän niitä olen saanutkin ;). Jokainen bloggaaja takuulla osaa itse arvioida mihin yhteistyöhön lähtee ja mihin ei. Tuskin kukaan kirjoituksia tekisi, jos ei kokisi niistä olevan itselleen edes jotain pientä hyötyä.

      Iloa kevääseen! ♥

      Poista
  7. Sopii täydellisesti teidän kauniiseen kotiinne pussukat <3 ja kiva tuo luoononväri, tuo kivaa kontrastia teille.
    Terveiset täältä naapurista :)

    Muuttuvakotini Päivi S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Päivi! Ja niin totta tuo kontrastin tuominen. Tykkään kyllä itsekin kovin ♥♥♥
      Ja miten niin naapurista? :D

      Poista
  8. Meillä on myös tuo suurempi ruskea ja pari niitä pienempiä valkoisia, olen tykännyt kovasti. Yksi on vessassa vessapaperirullien säilytykseen :) käyttötarkoituksia on kyllä paljon! Kivaa viikkoa teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin ihania! Mullakin tarkoitus näitä kyllä hankkia vielä enempi, mutta tämän hetken neliöihin ei oikein taida harmikseni mahtua esille hyvin :(. Huutava vääryys suorastaan! ;)
      Tuo wc-paperipiilo onkin muuten tosi hyvä! Ehkä meille tulee vintille sellainen sitten. Kiitos ideasta! (Ja muistuta jos en sitä enää sitten joskus muista kun päästää vintin veskin sisustamiseen asti...)
      Halit! ♥

      Poista
  9. Niin kauniita kuvia ja asioita.. ♥

    VastaaPoista
  10. Sopii Teidän kotiin täydellisesti <3 Ihania kuvia jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Tykkään tuosta kyllä kovin itsekin. Istuu tänne kyllä tosi hyvin! ♥

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.